
Hupsu muuttaa muotoa
Viime kerralla kirjoitimme siitä kuinka tarinamme sankari astui tarinaan. Tällä kertaa on vuorossa tarinan keskiosa, joka kertoo millaiseen seikkailuun sankarimme joutuu.
Kuoppanummen koulun kolmosluokan kanssa päätimme kirjoittaa keskiosan seikkailuksi jutun, jossa sankarille tapahtuu muodonmuutos. Alkuun mietimme satujen ja tarinoiden muodonmuutoksia. Joku tytöistä muisti heti Tuhkimon vaunut, joita vetivät hevosiksi muuttuneet hiiret. Satu sammakoksi muuttuneesta prinssistä oli sekin tuttu. Minä kerroin Grimmin satujen kuudesta joutsenesta ja heidän sisarestaan. Joutsenet olivat itse asiassa noiduttuja kuninkaanpoikia, jotka sisar onnistui pelastamaan.
Luokassa jokainen sai lapun, johon oli merkitty jonkun luokkakaverin kirjoittaman alkujutun sankarin nimi ja olinpaikka. Lappu toimi samalla tavoin kuin taittelupiirrokseen merkitty kohta, jossa kaula yhtyi keskiruumiiseen.
Itse muodonmuutoksen sai jokainen sitten keksiä itse. Kaksi oppilasta sai lapun, jossa luki; Hupsu. Pelottavassa koulussa. Ja kahdella erilaisella tavalla jatkui Hupsun tarina.
Jatketaan viikon päästä, Arja
Esimerkkejä
Hupsu oli matematiikan luokassa kunnes muuttui hiireksi. Opettaja sohi karttakepillä pikkuista Hupsu-hiirtä. Hupsu asui kaikki päivät koulun keittiössä eikä ikinä palannut alkuperäiseen muotoonsa.
-Arttu
Hupsu oli lähtemässä kouluun, kun joku vaani puskassa. Se oli karhu. Nyt äkkiä! Pitää päästä kouluun! Vihdoinkin hän oli koululla. Hupsu paiskasi oven perässään kiinni. Koulu oli kuin linna, sillä hän itse muuttui karhuksi.
-Ronja
Tehtävä
Jos teet tätä kotona ystäväsi kanssa, teillä on ehkä kummallakin valmiina jo tarinan alku. Kirjoittakaa lapulle omien sankareidenne nimi ja olinpaikka. Vaihtakaa lappuja ja sitten töihin! Kirjoittakaa siitä kuinka lapulla saamanne sankari muuttui. Älkää näyttäkö toisillenne valmiita kirjoituksia, vaan säästäkää ne vielä ensi viikkoon.
Voit tehdä tehtävän myös jo suoraan Viisarissa. Kuvittele, että annan sinulle lapun, jossa lukee: Lilo. Puussa. Tehtäväsi on kirjoittaa kuinka puussa oleva Lilo muuttui. Lilo voi olla ihminen, eläin tai mielikuvitusolio, joka voi muuttua miksi tahansa.
Lilon muodonmuutoksesta kertovan tehtävän voit lähettää jo Viisariin. Sinun pitää vain kirjautua sisään ja painaa lähetä-nappia. Pyydä apua joltakulta aikuiselta, jos et onnistu tässä yksin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja