Kuljen metsäpolkua pitkin yhä vain syvemmälle metsään. Alkaa olla jo pimeä. Katselen maahan pudonneita syksyisiä lehtiä. Istahdan kivelle. Suljen silmäni.
Yhtäkkiä tunnen jotain kosteaa kädelläni, ja havahdun unelmoimasta. Jalkani vieressä on siilinpoikanen. Siili hakee turvaa minusta. Nostan siilin syliini. Katson taivaalle. Koko taivas on täynnä tähtiä. Istumme vielä pitkään paikoillamme. En edes tiedä, kuinka pitkään.
Kun vihdoin huomaan katsoa kelloa, huomaan, että se on jo reilusti yli yhdeksän. Minun pitäisi olla viimeistään puoli yhdeksältä kotona! Lasken siilinpoikasen maahan ja huomaan, että sen emokin oli tullut luokeni. Jätän siilinpoikasen emonsa luokse turvaan. Juoksen liukastellen ja peloissani kotiin. Kun avasin kotini oven, ihana sämpyläntuoksu otti minut vastaan, ja kaikki pelko oli tiessään.

• Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja