Tunnen, kuinka Irase koskettaa nilkkaani. Se on ainoa, joka ylettyy sinne asti. Nitzer ja Mel ovat liian lyhyitä. Ja pieniä. Irase on aikamoinen vaahtopää.
Aurinko paistaa silmäluomieni läpi. Tunnen tuulen kaulallani. Tiedän, että olen lähellä Ympyrää ja Ser:iä. Korkeintaan sadan kilometrin päässä. Tiedän myös, että vesi on vihreää. Muistan, kuinka aurinko siiviläityi veden läpi pohjaan asti. Niin se tekee nytkin. Luo omia hahmoja, jotka elävät omaa elämäänsä. Tunnen, kuinka valkoinen maali rapistuu, ja tippuu lastuina veteen jalkojeni alta. Minä muistan sen.
Nyt Mel ja Nitzer ovat kiivenneet Irasen selkään, ja ylettyvät polviini asti. Silmäni olivat edelleen kiinni.
Tunsin vastarannan kasvoillani. Kuulin, kuinka kallio vietti vieressäni alaspäin. Kuikka sukelsi.
Aukeavan valkovuokon tuoksu täyttää ilman. Halusin niin kovasti katsoa. Mutta minä pelkäsin. Entä jos tämä idylli särkyisi? Avasin silmäni. Jaloissani oli lunta.

• Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja