Kirjoittaja

Käyttäjän pesukarhut kuva

Salaiset laput

Tarina

Koulu alkoi klo.9.00. Koulun kellot pirisivät, kutsuen jonoihin. Menimme luokkkaan, avasin pulpetin kannen ja huomasin pienen lapun, siellä luki näin:
" Hei sinä pieni tyttö, tiedän suuren salaisuutesi..."
- Mikä ihmeen salaisuus !? ajattelin.
Ihmettelin myös sitä, että opettaja vilkuili koko ajan minua päin.
Kerroin välitunnilla kavereille lapusta, ja he eivät tienneet lapusta mitään.
Lopulta kellot soivat taas sisälle ja oli ruokailun vuoro. Meillä oli omat paikat ja minun kohdalla oli jälleen kerran pieni lappu, mutta nyt siinä oli pelkkiä hymiöitä.
Minua ärsytti ja ihmetytti koko tämä viesti juttu. Kukahan ne laput lähettelee ? Joku poika ? Päätin kuitenkin unohtaa koko asian.
Matikan tunnilla, oli niin tylsää, että minun oli pakko ruveta katsomaan kenen käsialaa lapuissa oli.
- Ei ainakaan pojan, sillä liian siistiä, eikä opettajan, koska opettaja kirjottaa aina kaunolla. Oiskohan se jonkun meidän luokan tytön ? Mutta kuka tytöistä sitten !? mietiskelin.
Alkoi puolen tunnin välitunti ja silloin aloin kyselemään kaikilta, mutta kukaan ei sanonut että olisi kirjottanut laput. Jälleen kerran sama kello soi uudestaan sisälle.
Arvelin että minulle olisi taas tullut lappu ja niin olikin. Lapussa luki nyt näin:
" Tavataan koulun kuusen luona, klo. 13.00 "
- Jes, saan tietää lapun lähettäjän, hihkaisin.
Opettaja sanoi että salissa tarvittaisiin tyttöjä avuksi, viittasin, muttei opettaja ottanut minua.
Tuskaisen tunnin jälkeen kello löi tasan yksi, ja kiiruhdin kuusen luo. Sielä ei ollut ketään, mutta yhtä äkkiä opettaja ja meidän luokan tytöt tulevat puskasta ja huutavat : APRILLIA !
Purskahdin nauruun, koska olin unohtanut että tänään oli aprillipäivä.
- En voi uskoa, että suunnittelitte tämän minulle ! nauroin.
- Silloin kun salissa tarvittiin tyttöjä, me tultiin tänne valmiiksi, opettaja naurahti.