SALAINEN AVAIN
Jännäri
Olipa kerran 1 tyttö ja 2 poikaa he asuivat mummonsa ja pappansa luona koska heidän äitinsä ja isänsä olivat työmatkalla Afrikassa. Eräänä päivänä - sen tytön nimi oli Liisa ja he pojat olivat Toni ja Joonas - Joonas haki papalle kellarista papan sahan koska pappa teki puu hommia. Liisa auttoi taas mummia laittamaan omena piirakan ohjeiden mukaiset tarvikkeet pöydälle. Toni taas oli papan varastossa tutkimassa paikkoja hän huomasi jonkun pöykyn jossa oli valkoinen lakana päällä. Toni nosti lakanan ja sieltä ilmestyi ihmeellinen arkku, mutta Toni ihmetteli missä olisi avain. Hän ajatteli että mummi ja pappa ei varmaan tiedä tästä mitään. Mutta niin ei tietänytkään. Toni ei päättänyt myöskään kertoa koska muuten kaikki haluavaisivat tietää.
Toni lähti etsimään avainta, hän tutki papan yö pöydän laatikoista ja näki sen alla pienen arkun joka oli auki. Toni aukaisi sen hiiren hiljaa ettei kuuluisi mitään ääntä. Arkussa oli paperi kääre jossa oli nauha ja se oli sidottu kiinni. Sitten Toni luki kirjeen jossa luki: SEURAAVAN VIHJEEN LÖYDÄT MUMMIN OMENA PUUSTA LÄHIMMÄSTÄ OMENASTA JOKA ON ENITEN MADON SYÖJÄ.
Toni otti käärön mukaan ja lähti mummin puutarhaan omenapuiden luokse. Siellä oli todella madon syömä omena ja omenan vieressä toinen käärö. Toni luki senkin, siinä luki: avain löytyy kellarista papan työ pakista. Toni juoksi kiiresti kellariin mutta pappa oli siellä. Toni mietti miten saisi pappaa hämäämään sen pois kellarista. Sitten Toni keksi pistän sen auttamaan mummia omenapiirakan teossa. Pappa meni koska tiesi että mummi tarvisi apua. Toni löysi avaimen ja avasi arkun. Arkussa oli avain joka oli kultainen ja sen vieressä oli käärö jossa luki: Tämä on taika-avain joka taikoo unelmasi ja kaikki mitä toivot. LOPPU
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Okariino
Hyvä Ronsku! Hieno jännäri.
Okariino
Hyvä Ronsku! Hieno jännäri.