Maanantai 17.9-2100
Rakas päiväkirja...
tänään olin ystäväni Miran luona.Hän on niin mukava kun pistää ystävät itsensä edelle,eikä ajattele itseään juuri lainkaan. Ja arvaa mitä hänen äitinsä teki? Hän antoi meidän mennä aikamatkalle! Miten jännää. Me olemme keksineet keinon matkata ajassa taaksepäin vasta äskettäin. Vielä kehitellään matkaa eteenpäin, joka ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Isäni jauhaa kaiket illat kuinka hankalaa hänen työnsä tiedemiehenä on ja kuinka kotona häntä ei muka arvosteta yhtään, vaikka hän oli juuri onigrammissa isoissa otsikoissa, kun hän oli keksinyt aikamatkan taaksepäin. Onigrammikin on aika uusi juttu. Se on sellainen vähän niinkuin lehti, jota luetaan, mutta kaikki kuuluu siitä valmiiksi luettuna, ja kuvitus näkyy hologrammina (joka on 10 vuotta vanha juttu) silmiemme edessä. Se maksaa vain pari euroa, sillä joka päivä hankitaan uusi.
Me menimme Miran kanssa vuoteen 2011, joka oli ihan surkea! Siellä ei ollut edes luksia! Siis, luksi on sellainen, nykyajanpuhelin. Mutta siinä on vain paljon enemmän tavaraa! No, meillä kuitenkin tuli ongelma kun emme osanneetkaan mennä takaisin kotiin.
"Malla, osaatko sinä korjata tätä rakkinetta?" Mira oli kysynyt ja en tietenkään osannut vaikka isä olikin sen keksinyt. Onneksi sentään olin saanut päiväkirjani mukaan, sillä saatan olla täällä hetken. Pari tuntia. Pari päivää. Tai pari vuotta...tai sitten ikuisuuden.

• Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja